Güellin puisto on Antoni Gaudín suunnittelema puisto Gràcian kaupunginosassa Barcelonassa. Puisto on yksi 1900-luvun tunnetuimmista maisema-arkkitehtuurin luomuksista, ja vuodesta 1984 lähtien se on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon.Puisto sijaitsee Muntanya Peladalla (suom. 'paljaaksi ajeltu vuori'). Kyseessä ei itse asiassa ole varsinainen vuori, vaan korkea kukkula, jonka kasvillisuus on harvaa ja yksinkertaista kuivan maan kasvillisuutta.Toimeksiantaja Eusebi Güell halusi asuintalostaan "kaupunkipuutarhan", ja Güellin puiston rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900. Puiston oli tarkoitus olla 60 yksityisen tontin lähiö, mutta vaikka Güell myikin muutaman tontin, alkuperäinen suunnitelma ei koskaan toteutunut, vaan puistosta tuli vuonna 1923 kaupungin omaisuutta.Gaudí tahtoi kunnioittaa luontoa puistoa suunnitellessaan, minkä vuoksi hän halusi luoda luonnollisen, tyypilliseen Välimeren alueen kasvistoon perustuvan ympäristön, joka vaatii vähän ylläpitoa ja kestää hyvin kuivuutta. Hän halusi myös säilyttää alueen yhtä mäkisenä kuin se alun perinkin oli, ja tästä syystä hän suunnitteli alueen kävelytiet niin, että mäkisimmille osuuksille rakennettiin alueen kivillä päällystettyjä siltoja sen sijaan, että maata olisi ruvettu tasaamaan.Puisto valmistui 1914, ja sitä ympäröi kivimuuri, jossa on seitsemän sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti sijaitsee Olot-kadulla, ja sen molemmilla puolilla puiston sisäpuolella on kaksi tyypillisellä katalonialaisella trencadís-keramiikalla mosaiikkimaisesti koristeltua paviljonkia, jotka rakennettiin vuosina 1901 ja 1902. Gaudí suunnitteli paviljongit niin, ettei kummassakaan ole ainoatakaan suoraa kulmaa, ja niiden alkuperäinen tarkoitus oli toimia talonmiehen asuntona ja isännöintirakennuksena.
Agregue este mapa a su sitio web;
Utilizamos cookies y otras tecnologías de seguimiento para mejorar su experiencia de navegación en nuestro sitio web, mostrarle contenido personalizado y anuncios dirigidos, analizar el tráfico de nuestro sitio web y comprender de dónde provienen nuestros visitantes.. Política de privacidad